Tule meille töihin

Debe Flow Group etsii jatkuvasti uusia työntekijöitä, jotka haluavat kehittyä kanssamme. Debe Flow Groupissa on tällä hetkellä noin 100 työntekijää Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Saksassa. Ruotsissa pääkonttorimme sijaitsee Tukholmassa ja muut toimipisteemme ovat Växjössä, Borsåsissa ja Örebrossa. Debe Finland sijaitsee Lohjalla.

Meille Debe Flow Groupissa ovat tärkeitä seuraavat arvot: Dedication, Expertise, Bravery, Efficiency. Haluamme olla luotettavia ja vahvistamme luotettavuuttamme arvojemme avulla olemalla omistautuneita, oman alamme ammattilaisia, rohkeita ja tehokkaita. Emme esimeriksi koskaan sano pahaa sanaa muista yrityksistä, asiakkaistamme tai tavarantoimittajistamme. Asiakkaidemme, mutta myös työntekijöidemme, luottamus on paras arvio, jonka yrityksenä voimme saada. Luottamusta saamme osoittamalla kunnioitusta, toimimalla asiakkaan toiveiden mukaisesti ja pitämällä lupauksemme. Jos teemme virheen, pyydämme anteeksi, opimme virheestämme ja suoriudumme paremmin seuraavalla kerralla. Välttääksemme väärinkäsityksiä pyrimme olemaan selkeitä niin sisäisessä kuin ulkoisessa viestinnässämme.

Alla näet tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat. Käytämme useimmiten ulkopuolisia rekrytointipalveluja varmistaaksemme, että löydämme oikean työnhakijan. Otamme kuitenkin aina myös vastaan avoimia työhakemuksia motivoituneilta ja yrityksestämme kiinnostuneita olevilta henkilöiltä, vaikka avoimia työpaikkoja ei juuri sillä hetkellä olisi tarjolla.

 

Avoin työhakemus

Lähetä avoin työhakemus meille yhdessä CV:si kanssa. Voit myös lähettää meille lyhyen esittelyvideon itsestäsi. 

Meitä kiinnostavat sinun tavoitteesi ja kykysi, sekä mikä motivoi sinua. Haluamme myös tietää, miten hyödymme osaamisestasi, ja kuinka voimme tukea sinun kehitystäsi urallasi.

Lähetä hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen hr@debe.se 

Kysymyksiin vastaa:

Joakim Avikainen, HR & Communications Manager

+46 70-954 56 08

cookie-text